maanantai 28. toukokuuta 2012

Some Angry Birds?

Eilen vietettiin mun veljien synttäreitä ja sinne tehtiin erilaisia tarjoiluja. Nuorempi veli ilmoitti että haluaa synttäreille Angry Birds cupcakeja! Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja äisin pienellä avustuksella niistä tuli itseasiassa aika näköisiä, vaikka itse sanonkin!

Ohjeet on siis aivan samat kuin tuolla Halloween cupcakeissa. Kuorrutteen jaoin kahteen kulhoon, johon toiseen tuli vihreää ja toiseen punaista elintarvikeväriä.
Sitten ei muuta kuin muotoilemaan possuja ja lintuja! Levitin veitsellä kuorrutteen tasaiseksi. Possuille laitoin viellä erikseen kärsän ja muotoilin veitsellä.
Possujen korvat, lintujen töyhdöt, silmät, sieraimet ja nokka syntyivät kätevästi erilaisista karkeista, esim aakkoset ja lakunauha.
Valkoinen kuorrute on tehty valkuaisesta ja tomusokerista. Sekoita ihan tilkka ( noin puolikas teelusikkallista) valkuiaista ja muutama teelusikka tomusokeria. Sekoita ja muotoile leivinpaperille sen kokoisia kuorrutepaloja kuin tarvoitset. Anna kuorrutteen hyytyä ja sitten voitkin lisätä linnuille ja possuille valkoiset osat, esim. silmät!
Vielä muutama kuva:

Tadaa!!



Lusikkaleivät

Päätettiin perjantain ja melkein kesäloman kunniaksi lähteä Boheemien kanssa piknicille. Nyyttärimeiningillä mentiin. En viitsinyt tehdä mitään kovin isoa, kun olisi ensin pitänyt viedä koululle. Siksipä päädyin lusikkaleipiin, jotka on tosi helppo tehdä, helppo kuljettaa ja ennen kaikkea, maistuu hyvälle! :) Tässä ohjeet:

100g voita
3/4 dl sokeria
1 tl vanilia sokeria
2 1/4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl ruokasoodaa
 + sokeria ( pinnalle)
( marmeladia)

1. Lisää sulaneeseen voihin sokeri ja sekoita.
2. Sekoita vaniliasokeri, jauhot ja ruokasooda, ja lisää ne voin ja sokerin joukkoon.
3.Muotoile lusikalla ( paina taikinaa lusikkaan ja irrota) pikkuleipia ja aseta pellille.
4. Paista uunin ylätasossa 175 asteessa noin 15 minuuttia kunnes lusikkaleivöt on kullanruskeita.
5. Ota keksit ulos uunista ja kääntele niitä sokerissa.
( 6. Lusikkaleipien väliin voi myös laittaa marmeladia, niin että laitat kaksi keksiä vastakkain ja niiden väliin marmeladiam esim. vadelmaa. Itse tykkään noista ilman hilloa kekseistä. Hillon kanssa ne on melko tosi makeita. )
Nauttikaa!